Vyökokeet ja treenaaminen niihin
Vihreästä vyöstä alkaen vyökokeisiin treenaaminen on pitkälti omatoimista. Uuden vyöarvon saavuttaminen ei yleensä ole mahdollista pelkästään osallistumalla silloin tällöin tiistain tyylisuuntaharjoituksiin. Vöiden suorittaminen on kuitenkin hyvin mielekästä, sillä se antaa etenemisen tunteen harjoittelijalle ja vyökoetekniikka kehittää karatekan perustaitoja. Lue täältä vinkkejä vyökokeisiin valmistautumisesta.
Missä ja milloin voin treenata?
Vyökokeeseen valmistautujan kannattaa ilman muuta osallistua mahdollisimman paljon yleisryhmän harjoituksiin. Vähintään harjoituksista pitäisi käydä Yrsa Lindqvistin vetämät treenit. Tämän lisäksi kannattaa treenata omatoimisesti. Honbun harjoitusvuoroista keskiviikon ja lauantain Penkan vuoroa voi toistaiseksi käyttää myös omatoimiseen harjoitteluun ja Penkan sali antaa tähän hyvät edellytykset. Yliopistoliikunnan eri liikuntapaikoista voi myös varata omaan käyttöönsä erilaisia tiloja, mutta se edellyttää liikuntamaksun suorittamista. Suosittu harjoituspaikka honbulaisten keskuudessa on perinteisesti ollut Töölön Kisahalli. Kisahallin yläkerrassa on paljon "loosheja", joissa 1-4 henkilöä treenaa helposti kerrallaan. Pääsymaksu Kisahallille on 1 euro opiskelijoilta ja 2 euroa aikuisilta.
Miten minun pitäisi treenata?
Vyökoetekniikoita kannattaa treenata mahdollisimman monimuotoisesti. Toistaminen on tärkeää. Oman suorituksen näkeminen videolta auttaa myös paljon. Vyökokeessa suurta osaa näyttelevät erilaiset paritekniikat. Käytännössä tekniikoiden toimiminen vaatii oikean etäisyyden saamista vastustajaan. Tätä voi harjoitella etukäteen treenaamalla tulevan parinsa kanssa.
Vyökokeisiin kannattaa treenata kimpassa näistä syistä:
- se on monesti laadullisesti parempaa kuin yksin tehdessä (yksin on sokea omille virheilleen)
- sosiaalinen paine pakottaa treenaamaan: itsekseen voi aina jättää treenit väliin, mutta porukassa se on astetta vaikeampaa
- ryhmässä treenaaminen on yksinkertaisesti hauskempaa kuin yksin puurtaminen :)
Yksi olennainen osa porukassa kehittymistä on se, että yritetetään yhdessä kehittää itseä ja muita. Tämä tarkoittaa rakentavaa kritiikkiä positiivisessa hengessä. Kaikkein yksinkertaisimmillaan rakentava kritiikki toimii niin, että kiertävässä vuorossa yksi katsoo kun muut tekevät ja sen jälkeen katsoja sanoo kullekin vain yhden asian, johon tämän tulisi keskittyä seuraavalla kerralla. Tämän yhden asian olisi hyvä olla joku perusasioista, jonka perusteella vyö joko myönnetään tai hylätään. Tällaisia ovat esim. asennot, käännökset, rentous, tekniikan puhtaus, nopeus, voima ja voimantuotto. Yleensä vöitä ei myönnetä detaljien perusteella, johon tekniikan korjaaminen helposti menee.
Vyökokeisiin vaaditaan melkoinen määrä tekniikan toistoja, ja jo siitä syystä voidaan sanoa, että pelkkä Yrsan treeneissä käyminen ei riitä vyön saamiseen. Joillekin harjoittelijoille toistomäärän kasvattaminen onnistuu omatoimisella treenauksella, mutta tsemppiä kannattaa hakea myös parin kanssa tai pienryhmässä säännöllisesti treenauksesta.
Osallistuminen Karateliiton Wado-kollegion tyylisuunteleireille on olennainen osa tyylisuunnassamme etenemistä.
Kuinka paljon tulisi treenata?
Mitään ohjearvoja ei tietenkään voi antaa siihen, kuinka paljon treeniä mikäkin vyö vaatii, mutta tässä joidenkin honbulaisten kokemuksia treenaamisen määrästä.
| Tähtäimssä ollut vyöarvo |
Treenauksen määrä |
| Vihreä | Kevään aikana yleisryhmän harjoituksia keskimäärin 2 kertaa viikossa. Omatoimisesti parin kanssa n. 2 kuukauden harjoittelujakso n. 1,5 krt /vko |
| Sininen | Syksyn ajan yleisryhmän harjoituksia keskimäärin 2 kertaa viikossa. Kaikki Yrsan harjoitukset. Omatoimisesti parin kanssa n. 4 kk harjoitteluajakso n. 2 krt / vko. |
| Ruskea | |
| Musta |
Mistä saan apua vaikeisiin uusiin tekniikoihin?
- Osallistu yleisryhmän treeneihin, erityisesti tyylisunntatreeneihin
- Kysy harjoituksen aikana/ennen/jälkeen rohkeasti ohjaajalta / ylemmältä vyöltä. Honbulaiset auttavat mielellään.
- Vyökoetekniikat on listattu vyökoevaatimuksissa. Vaatimuslista on lähinnä muistilista, siitä on vaikea oppia uusia yhdistelmä- tai paritekniikoita ja mahdotonta oppia katoja.
- Wadoryu karatekan peruskirjallisuuteen kuuluvat Shingo Ohgamin kirjat Introduction to Karate ja Karate Katas of Waduryu (valitettavasti paritekniikat aika heikosti kuvattu)
- Internetissä on jonkin verran waduryu-videoita. Linkkejä näihin tullaan lisäämään Honbun sivuille jatkuvasti. Myös oman materiaalin tuottaminen on suunnitteilla
- Mikäli sinulla on ehdottaa linkkiä sivuille, laita siitä sähköpostia seuran hallitukselle. Toki myös kaikki oma materiaali otetaan mielellään vastaan!
Ylempien vöiden vyökokeita järjestetään...
...Honbun toimesta vihreän ja sinisen vyön kokelaille yleensä syyskauden päättyessä joulukuun puolivälin tienoilla ja kevätkauden päättyessä toukokuun puolivälin akoihin. Tarkemmin asiasta tiedotetaan sähköpostitse ja nettisivuilla seuran kalenterissa. Lisätietoja voit myös omatoimisesti kysyä seuran hallitukselta. Vyökokeessa peritään yleensä vyökoemaksu. Karatepassi ja karate-gi ovat pakollisia varusteita.
Ruskea vyö ja eriarvoiset mustat vyöt eli danit suoritetaan waduryu-tyylisuuntaleireillä.