Yliopiston karateseuran Honbun kotidojo oli 80-luvulta 2000-luvulle I Normaalilyseo Ratakadulla. Yliopistoliikunnan muutosten tuulien myötä karaten harjoittelu Norssissa kuitenkin loppui vuoden 2004 alussa. Tämä katsaus seuran historiaan on kirjoitettu Kotiluolan vaihduttua, joilloin katsottiin taaksepäin Honbun historiaan Norssin aikakaudella 80-luvulta 2000-luvulle. Tämän jälkeen teksti on maannut word-tiedosona seuran kotisivuilla, ja 2013 siirretty tähän ajatuksena luoda jatkuvasti päivittyvä historiikki.

Honbu aikakausien saatossa

80-luku - Finn-karate ja wadoryu

1980-luvulla kaikki Honbun ylempien vöiden harjoitukset olivat Norssissa. Yhteisen harjoitussalin lisäksi treenit olivat sisällöltään suhteellisen homogeenisiä kilpakaratepohjaisia harjoituksia. Honbussa ja suomalaisessa karatessa oli tuolloin valtavirtauksena voimakkaasti kilpakaratevaikutteinen Finn-karate. Tällöin oli paljon puhetta perinteisten japanilaisten tyylisuuntien vähittäisestä häivyttämisestä ja suomalaisen karaten yhtenäistämisestä yhden tyylisuunnan alle. Jäänteenä Finn-karatesta ovat edelleen esim. vyökokeiden yhdistelmätekniikat, jotka lisättiin suunnilleen samanlaisina eri tyylisuuntien vyökoevaatimuksiin Finn-karaten valtakaudella. Toinen esimerkki Finn-karatesta olivat vyökokeissa tuohon aikaan vaaditut ottelunomaiset paritekniikat. Nämä ovat nykyään pääosin jo poistuneet vyökokeista.

Kilpakaratepohjaisen harjoittelun lisäksi tyypillistä 80-luvun harjoittelulle oli myös se, että vöitä ei juurikaan suoritettu. Jotkut honbulaiset noudattavat edelleen tätä periaatetta. Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa Honbuun pesiytynyt ns. smurffikerho, jonka mottona on ollut korostaa todellista budofilosofiaa ilman ulkoisia tunnusmerkkejä. Smurffikerholla on tiukat jäsenvaatimukset. Täysjäseniltä vaaditaan vähintään kymmenen vuoden säännöllinen harjoittelu sinisessä vyössä sekä aktiivinen osallistuminen leireihin ja illanviettoihin. Ikisinisten vöiden klubiin kuuluvat herrat Haussalo, Parkkari, Holm, Grönberg ja Mäki. Etunimet on jätetty pois tunnistamisen vaikeuttamiseksi.

Toisena ääriesimerkkinä mainittakoon eräs honbulainen, joka on harjoitellut toistakymmentä vuotta oranssissa vyössä, eikä ole ollut innostunut menemään vyökokeisiin säännöllisestä treenaamisesta huolimatta. Hänen harjoittelunsa on tosin voimakkaasti keskittynyt perjantaiharjoituksiin. Lieneekö harjoitusintoon olleet sittenkin syynä vain treenikaljat? Voidaan myös aiheellisesti kysyä, että eikö tällainen harjoittelu vain omaksi iloksi – ei vöiden vuoksi – olisi hyväksi itse kullekin?

80-luvun lopussa seuran wadoryu-pääopettajaksi pyydettiin Yrsa Lindqvist (nyk. 5. dan), joka toimi tässä tehtävässä 20 vuotta kauteen 2007-2008 saakka. Siitä saakka treenimme ovat jakautuneet niin, että viikossa on yksi wadoryu-harjoitus ja kaksi muuta treeniä. Wado-harjoituksissa harjoitellaan pääasiassa wadoryun katoja, perustekniikkaa ja vyökokeissa vaadittavia paritekniikoita. Wadoryu-karatea harjoiteltiin alunperin Norssissa, mutta 90-luvun puolivälissä wado lähti etsimään omaa kotisaliaan muualta. Harjoitussalit vaihtuivat aluksi vuosittain, mutta 2000-luvun puolivälissä wadoryun kotidojoksi vakiintui yliopistoliikunnan uusi budoluola Penkka.

Wadoryun harjoitukset ovat pysyneet periaatteiltaan muuttumattomina parin vuosikymmenen ajan. Niiden myötä Honbuun on vähitellen levinnyt varsin hyvä tyylisuuntaosaaminen, jonka seurauksena vöiden taso on pikkuhiljaa noussut. Wadoryu on siis tietyllä tavalla ollut Honbun selkäranka jo pitkään, mutta samaan aikaan se on ollut yksittäinen saareke treeniemme keskellä, vailla suoraa kosketuspintaa muihin harjoituksiin.

80-luvusta voisi mainita myös sen, että Kauppakorkeakoulun karateseuran KY-karaten toiminta sulautettiin tuolloin Honbuun. Muistona tästä on vieläkin Honbun kaksi treenivuoroa, joiden salit ja ohjaajat Kauppakorkeakoulu tarjoaa.

90-luku - Kilpakarate ja sovellettu karate

80-luvulla vallalla ollut suomalaisen karaten yhtenäistäminen alkoi 90-luvulla jäädä taka-alalle ja sen sijaan jalansijaa alkoi saada karaten osa-alueiden erikoistuminen. Samansuuntainen kehitys leimasi myös Honbun harjoituksia. Tämä on erityisesti näkynyt Honbun sovelletun karaten harjoitusvuorolla.

Mitä tuossa wadoryulta ja peruskaratelta ”ylijääneestä” harjoituksessa sitten on puuhattu? Honbulla itsellään ei ole ollut ks. treenin suhteen varsinaisesti mitään tiettyä linjausta, vaan opetuksen sisältö on määräytynyt sen mukaan, kuka kyseisellä vuorolla on opettanut. Honbun harjoituksiinhan liittyy sellainen erikoisuus, että meillä on kautta aikojen ollut seuran ulkopuoliset vetäjät ylempien vöiden harjoituksissa. Luulen, että alunperin syy tähän on yksinkertaisesti ollut se, ettei omasta seurasta ole löytynyt tarpeeksi päteviä opettajia. Tämä on vakiintunut pysyväksi käytännöksi, vaikka nyttemmin hyviä vetäjiä on ollut tarjolla myös seuran sisällä.

90-luvun alusta sen puoleenväliin saakka Honbun kolmas harjoitus oli kilpakaratevaikutteista. Kilpakarateopit on otettu Honbussa tyytyväisinä vastaan, vaikka kilpailemisesta tosimielellä kiinnostuneita henkilöitä ei olekaan ollut kovin paljon. Toki Honbussa on ollut muutama kilpailija, jopa pari erittäin hyvää sellaista, mutta hekin ovat hakeneet varsinaisen kilpavalmennuksensa muista seuroista. Tämä saattoi olla yksi syistä siihen, miksi nimenomaan kilpakaratetreenit ovat jonkin verran saaneet väistyä muun sovelletun karaten harjoittelun tieltä.

Pääasiassa sovelletun karaten linja on kuitenkin muodostunut ohjaajien valinnassa tapahtuneiden sattumien kautta. Esimerkiksi sovelletun karaten murroksen Honbussa käynnistänyttä Ilanderin Artsia ei alun perin valittu ohjaajaksi hänen vankan kamppailukaraten osaamisensa vuoksi, vaan siksi, että erään silloisen honbulaisen entinen poikaystävä sattui baarissa ohimennen kehumaan Artsia ”hyväksi tyypiksi”. Samoin honbulaisten lähikamppailutaitoihin vaikuttanut Ben Granfelt ajautui sattumalta seuran ohjaajaksi treenikaljoilla William K:ssa käydyn keskustelun päätteeksi, joka alkoi, kun kysyin häneltä erään toisen karateohjaajan yhteystietoja.

Olivatpa syyt mitkä tahansa, niin joka tapauksessa 90-luvun puolessa välissä sovelletun karaten osuus harjoittelussa nousi. ”Kolmannen vuoron” sisältö onkin ollut jatkuvien muutosten kohteena seuran hakiessa sovelletun karaten linjaansa. Ensin ohjelmaan otettiin alapotkukarate Artsin toimesta, ja vuosikymmenen loppupuolella mukaan tulivat Benin myötä painitekniikat. Tälle vuosituhannelle tultaessa treeneissä on ollut jujutsua, potkunyrkkeilyä ja nyrkkeilyvaikutteista karatea sekä erilaisia koosteita eri lajien kamppailullisista herkkupaloista.

2000-luku - Muutos ja vakiintuminen

Voidaan sanoa, että Honbun opettajat ovat yleensä olleet jonkin tietyn karaten osa-alueen huippuja. Eri opettajien myötä olemme saaneet nauttia erittäin korkeatasoisesta sovelletun karaten opetuksesta. Ongelma on ollut opettajien suuri vaihtuvuus ja sitä kautta järjestelmällisyyden ja jatkuvuuden puute. Sovelletun karaten opettajia on viimeisen 15 vuoden aikana ollut Honbussa peräti 22 kappaletta. Tässä oman muistini mukainen lista: Jari Sartimo, Tero Seppänen, Anssi Nissinen, Anne Sahlström, Antti Hyvönen, Tero Jauhiainen, Jari Rönkkö, Jussi Immonen, Artsi Ilander, Timo Airaksinen, Ilkka Sariola, Jussi Korpela, Mikko Paju, Ben Granfelt, Jyrki Innanen, Jari Laine, Kimmo Alvi, Tero Savolainen, Sami Alanen, Patrick Martin, Ante Brännbacka ja Kirsi Lagus. Näiden lisäksi lomakausien aikana treenejä on vedetty seuran omin voimin, viisi kuukautta vuodessa.

Harjoitusten monimuotoisuudesta puhuttaessa on vielä erikseen mainittava Mestarit Dojolla -kiertue. Seuran 20-vuotisen taipaleen kunniaksi perjantaiharjoituksia kävi vuoden 1999 syksyllä vetämässä Honbun ohjaajia eri aikakausilta. Edellä mainittujen ohjaajien lisäksi mestarinäytteen kävivät antamassa Timo Wiiala, Kari Sysimiilu, Erik Piispa ja Kimmo Koski. Vierailevat tähdet saivat kukin lahjaksi vinossa seisovan viskipullon. Sen voi ajatella kuvaavan symbolisesti Honbua, jonka nuhruisen ulkokuoren alla välkkyy kultainen sydän.

Ohjattujen harjoitusten lisäksi Honbulla oli 2000-luvun taitteen molemmin puolin aktiivista vapaavuorotoimintaa. Vapaatreenit olivat Hesarilla, yliopiston entisellä budosalilla. Yleensä niissä harjoitteli varsin kaksijakoinen porukka; alemmat vyöt opettelivat omana ryhmänään vyökoetekniikoita, kun taas ylemmät vyöt keskittyivät sovellettuun karateen. Tässä tapauksessa sovellettu karate oli lähinnä kevyttä pystyottelua erilaisin säännöin (kilpakarate, potkunyrkkeily, nyrkkeily) sekä painia, sitäkin eri variaatioin. Aika ajoin vapaavuoroilla oli myös jonkinlaista opetusta, esim. pamppu- tai veitsitekniikoita. Sittemmin vapaavuorojen suosio on pienentynyt budotoiminnan siirryttyä Hesarilta Penkalle.

80-luvulta saakka Honbun kunniajäsenet Yrsa ja Benkku ovat olleet rakentamassa seuraan vankkaa peruskaraten ja wadoryun osaamispohjaa, kun taas sovelletun karaten voidaan sanoa olleen liiankin monipuolista. Loppujen lopuksi tämä on aika luonnollista: taitaa olla niin, että karatessa tulee ensin rakentaa tukeva perusta, jonka päälle jokainen voi sitten vapaasti kasata omaa sovelletun karaten osaamistaan.

Honbussa opetettu sovellettu karate on ollut kamppailupainotteista, sisältäen piirteitä kilpakaratesta, potkunyrkkeilystä ja vapaaottelusta. Sivuroolissa, ikään kuin mausteena, Honbun sovellettu karate on pitänyt sisällään myös painitekniikat (ukemit, alasviennit, mattopaini) sekä bunkain eli katojen soveltamisen itsepuolustustarkoituksessa (irtautumiset, lukot, jne.).

Hallinnollisesti merkille pantava muutos tapahtui vuonna 2007, kun seuran toiminta- ja tilikautta päätettiin muuttaa. Tilikausi 1.1.-31.7.2007 oli lähtölaukaus opiskeluvuoden mukaiseen sykliin ja tästä 2007 syksystä alkaen tilikausi ja toimintavuosi myös virallisesti oli elokuusta heinäkuuhun. Muutoksen mahdollistava sääntömuotoilu tehtiin vuosikokouksessa 2006, mutta yhdistysrekisteriin tämä taisi tulla kirjattua vasta 2009 paikkeilla.3

2010-luku - Uuteen tyylisuuntaan ja omiin vetäjiin

Uuden vuosituhannen toiselle vuosikymmenelle tultaltaessa seurassa oli päästy vauhtiin tyylisuunnan vaihdoksen kanssa. Asia oli tullut virelle kun pitkäaikainen seuran wado-pääopettaja Yrsa Lindqvist lopetti harjoitusten pitämisen kauden 2007-2008 loppuun. Seuraavan kauden 2008-2009 seura pysyi edelleen nimellisesti wado-seurana, mutta kevääseen 2009 saakka. Tuolloin oli seuran hallituksessa, treenikaljoilla ja muissa keskusteluissa päästy niin pitkälle, että kesäkuussa 2009 pidetitin kolme keskustelutilaisuutta tyylisuunnan vaihtumiseen liittyen. Seuran harrastajat jakaantuivat jossain määrin asian tiimoilla, mutta vuosikokouksessa 3.9.2009 päätettiin vaihtaa tyylisuuntaa.2

Ensimmäinen peruskurssi uudessa tyylisuunnassa käynnistyikin jo syksyllä 2009, joten uuden tyylisuunnan vöitä saatiin melko pian joskin vain alemmasta päästä. Uuteen tyylisuuntaan siirtymistä helpottamassa olivat vuoden 2010 loppuun saakka hieman helpotetut vyökoevaatimukset (esim. ruskealla vyöllä chokyu -kata ja -futari geiko puuttui vaatimuksista)2, ja ensimmäiset ylemmät vyöt (ruskeat ja mustat) suoritettiin kesäleirillä toukokuussa 2010. 

Toinen merkittävä muutos 2010-luvulla oli Aalto-yliopiston synty. Seuran toimintaan tämä muutos vaikutti sitä kautta, että kauppakorkeakoulun tuki seuran vetäjien palkkaamiseen päättyi kauppakorkeakoulun, teknillisen korkeakoulun ja taideteollisen korkeakoulun yhdistyessä, ja lopulta kun koko pääkaupunkiseudun alueen yliopistojen liikuntatoiminta keskitettiin pian yhden kokonaisuuden, Unisportin alle. Muutokseen saakka seurassa oli pidetty kolmet palkallisesti vedetyt harjoitukset: kahdet kauppakorkeakoulun tuella ja yhdet jäsenmaksurahoitteisesti. Muutoksen jälkeen siirryttiin hiljalleen omiin vapaaehtoisiin ohjaajiin.

Ilmiöitä ja elämää Honbussa

Peruskurssi

Honbun harjoituksista puhuttaessa on syytä mainita myös peruskurssi. Kurssi on varsin erikoinen siinä mielessä, että se on kestänyt omana erillisenä kokonaisuutenaan koko lukuvuoden oranssin vyön kokeeseen saakka.

Toisin kuin yleisryhmän harjoitukset, alkeiskurssi on vedetty seuran omien ohjaajien voimin.

Kurssi on aiemmin ollut hyvin perustekniikka- ja wadoryu-painotteinen, lähinnä siitä syystä, että wadoryun keltaisen ja oranssin vyön kokeissa on lajin vasta aloittaneille harjoittelijoille varsin paljon tekniikoita opeteltavaksi. Noin 25% kurssin sisällöstä on ollut erinäköistä sovellettua karatea, siis tässä tapauksessa vyökoevaatimusten ulkopuolisia tekniikoita. Ylempien vöiden treeneissähän painotussuhde on päinvastainen ja siitä syystä myös alkeiskurssin sisältöä on viime aikoina yritetty kehittää soveltavampaan suuntaan.

Kurssin päägraduoijan Benkun jylhät puheet kokelaille muodostuivat aikoinaan eläviksi legendoiksi. Jatkuvasti toistuvia teemoja olivat lantion käyttö ja se, että lyönti on lyönti ja potku on potku. Lause ”karate on kamppailulaji ja sen on näyttävä vyökokeissa” oli myös varsin tuttu tässä yhteydessä. Usein sanallisen viestinnän tukena olivat Benkun ilmaan tehdyt vakuuttavat sivupotkut.

Leirit

Lopuksi vielä pari mainintaa leireistä. Honbulla on yleensä ollut pari omaa leiriä vuodessa, lyhyt talvileiri sekä parin kolmen päivän leiri kesän alussa. Talvileirit ovat olleet erilaisia vierailuja toisiin seuroihin tai yhteisleirejä teekkareiden karateseuran Shoton ja/tai kyltereiden jujutsuseuran KY-jujutsun kanssa. Kesäleirit ovat olleet eräänlaisia kauden päätapahtumia ja samalla kauden päätöksiä, joiden jälkeen on siirrytty leppoisiin kesätreeneihin odottamaan seuraavaa kautta.

Opiskelijaseuralle on myös varsin luonnollista, että suurin osa harrastajista pitää taukoa karatesta kesäkuukausien ajan. Yhtä tuttu ilmiö on myös täydet harjoitussalit lukuvuoden alussa, kun epätoivoiset karatekat yrittävät muuttaa kesällä vyötärölle kertynyttä kiinteää energiaa lyönnissä tarvittavaksi räjähtäväksi energiaksi.

Ohessa lista leirien vetäjistä ja aiheista vuodesta 1993 lähtien. Jätän sitä edeltävän ajan tarkemman käsittelyn Honbun historiikista vastaavan Akseli Tervon huomaan. Mielestäni nämä leirit antavat osaltaan jotain kuvaa siitä, millaisista asioista Honbun harjoittelussa on oltu kiinnostuneita ja miten harjoittelu on vuosien varrella muuttunut. Näiden lisäksi honbulaiset ovat olleet ahkeria vierailijoita tyylisuuntaleireillä.

Kesäleirit:

vuosi ohjaaja paikka teema
1993 Jari Sartimo Kisakallio wadoryu-karate, murskaus
1994 Tapio Tienhaara Kisakallio kilpakarate, oheisharjoittelu
1995 Esa Mäki Kisakallio peruskarate, kunto- ja voimaharjoittelu
1996 omat ohjaajat Kisakallio (Jussi Lindström jätti tulematta)
1997 Ben Granfelt Kisakallio itsepuolustus, mattotekniikat
1998 Mikko Paju Kisakallio kilpakarate, krav maga
1999 Ilpo Jalamo Varala kata ja bunkai
2000 Sami Alanen Vierumäki itsepuolustus
2001 Jari Sartimo Solvalla wadoryu-karate, nyrkkeily
2002 Markku Utriainen Kisakallio itsepuolustus
2003 Tero Savolainen Kisakallio kilpakarate
2004 Sami Alanen Kisakallio escrima, jooga
2005 Tuomas Murdoch Kisakallio vapaaottelu
2006 Artsi Ilander Kisakallio kontaktikarate
2007 Peter Gibson Kisakallio sanda, kungfu
2008 Ante Bränbacka
 Ahvenmaa Koryu Uchinadi
2009
   
2010
 Ante Brännbacka
 Kisakallio
Koryu Uchinadi ja Wadoryu-katojen sovelluksia
2011
 Jan-Petter Nummela  
 SolvallaPystypainia, etäisyydenpitämistä, kataa ja sovelluksia
2012
   
2013
Ilkka Koivu        
 Solvalla
 Combat Hapkido, itsepuolutustus
2014   Ante Brännbacka
 Kisakallio Koko Suomen Koryu Uchinadi -leiri

Talvileirit:

vuosi ohjaaja paikka teema
1993 Mauri Lehtokunnas, Lapua vierailu Lapuan Karate Teamiin

Kari Varesvuo

1994 Ilkka Sariola Virrat vierailu Virroille
1995 Asko Hattuniemi, Kauppis jujutsu,

Kimmo Lindell
karate
1996 Risto Väntar, Kaapeli jujutsu,

Jyrki Seppälä,
karate,

Jari Kontkanen
thai-nyrkkeily
1997 Timo Klemola, Tampere vierailu Tampereen Zenshindojoon

Tommi Kutilainen

1998 Kimmo Auvinen, Heinola vierailu Heinolan Shotokaniin

Heikki Leppänen

1999 Jari Laine, Kauppis jujutsu,

Artsi Ilander
karate
2000 Mikko Paju, Kouvola vierailu Kouvolan Oushinkaniin

Jyrki Innanen

2001 Peter Nysten, Hesari shotokai,

Mikko Paju
kilpakarate
2001 Ben Granfelt Myllypuro kamppailun eri osa-alueet
2002 Jyrki Innanen, Myllypuro pystykamppailu,

Teemu Toroi
Brasilian jujutsu
2003 Juha Tiittanen Myllypuro saksalainen jujutsu
2008 Kaj Vikström Penkka kobudo

Huom! Talvileirien vuodet ovat muistinvaraisia, niitä ei ole tarkistettu.

Perjantaitreenit - Peruskaratea ja treenikaljat!

Toinen pitkään Honbussa jatkunut perinne on ollut ns. peruskarate. Sillä tarkoitetaan lyönti-potku-karatea, joka on eräänlainen leikkaus tyylisuunta- ja kilpakaratesta. Tyypillinen tekniikkayhdistelmä peruskaratelle on esim. maegerihyökkäys, johon puolustaja tekee torjunnan ja vastahyökkäyksen. Peruskarate sisältää siis yhdistelmiä ja pariharjoituksia, jotka löytyvät lähes kaikista karaten muodoista. Peruskarate kattoi myös välineharjoitteet; aina välillä pistehanskat ja potkutyynyt kaivettiin esille Honbun legendaarisesta komerosta Norssin poikien pukuhuoneen syövereistä. Komeron avaimet olivat vain harvojen hallussa, ja ne olivatkin tuolloin yhdet Honbun näkymättömän vallankäytön symboleista.

Peruskarate vakiintui vuosien varrella Honbun perinteisen Norssin perjantaivuoron teemaksi. Peruskaraten isähahmoksi puolestaan muodostui Honbussa parikymmentä vuotta vaikuttanut Bengt ”Benkku” Nyholm. Hänen manttelinperijänsä on 2000-luvulla ollut Tero Savolainen.

Peruskaraten lisäksi perjantaiharjoitusten yhteydessä oli kolme muutakin perinnettä, aikajärjestyksessä karatepallo, karaiseva suihku ja treenikaljat. Ensimmäinen oli sekä fyysisenä että henkisenä alkulämmittelynä käytetty pallopeli, jonka säännöt olivat jostain koripallon ja painin väliltä. Myös lyödä sai, jos tuomari ei nähnyt; tosin tuomaria ei ollut. Hauskuutensa lisäksi karatepallo osoittautui Honbun harjoitusten vaarallisimmaksi osaksi, jopa siinä määrin, että vakuutusyhtiö Pohjolan johtoryhmässä harkittiin sen irrottamista karatevakuutuksen ulkopuolelle. Amerikkalaistyylisten vahingonkorvausoikeudenkäyntien pelossa myös Norssin rehtori yritti aika ajoin estää kyseisen pelin lukitsemalla Norssin voimistelusalien pallokaapit. Tämä ei kuitenkaan ole estänyt pelaamista, vaan pallona käytettiin tällöin myttyyn solmittua vyötä.

Noin yleisesti ottaen alkulämmittelylajeissa päti sääntö, että mitä ei ole erikseen kielletty, sitä sai tehdä. Ainakin siihen asti kunnes se kielletään. Sääntö tosin päti vain ylempien vöiden harjoituksissa, koska kokeneet karatekat pystyvät vankan kamppailukokemuksensa avulla luotettavasti arvioimaan sääntöjen taivuttelemisesta aiheutuvat riskit………

Toinen Norssin mieleenpainuvimmista muistoista ovat ilman muuta poikien pukuhuoneen suihkut – niistä kun ei tullut lämmintä vettä. Oikeanpuoleisimmasta nurkkasuihkusta saattoi joskus tulla ensimmäiselle suihkuttelijalle lähes lämmintä vettä, ja sitä seuraavasta suihkusta haaleaa vettä. Muut kuin näiden kahden suihkun ensimmäiset käyttäjät pääsivät nauttimaan spartalaisesta askeesista vielä harjoitusten jälkeenkin.

Lämmönpuutteen lisäksi ongelmana oli vedenpaine, joka sekin pieneni tasaisesti oikealta vasemmalle tultaessa. Siis sen lisäksi, että niskaan tuli kylmää vettä, vasemmanpuoleisissa suihkuissa täytyi kitkutella kauemmin riittämättömän vesinoron alla. Ehkäpä näistä syistä johtuen ylempien vöiden harjoitukset loppuivat järjestään pari minuuttia aikaisemmin kuin alkeiskurssin treenit. Tällä oli tietysti oma kasvattava vaikutuksensa, alkeiskurssilaiset ikään kuin kasvoivat sisään kamppailumaailmaan. Mitä myöhemmin suihkuun ehti, sitä jäätävämmän suihkun sai. Oliko tällä karatekoja karaiseva vaikutus vai saiko siitä pysyvän trauman? Paha sanoa, mutta ainakin siitä sai huumoria revittyä.

Vuosien ajan treenikaljoilla käytiin seuran insinööriopiskelijoiden kesken debattia lämpimän veden säiliön tilavuudesta. Viimeisin kuulemani kompromissiarvio oli pii eli noin 3,14159 litraa. Tosin erään Honbussa pitkään vaikuttaneen fysiikan tohtorin järkähtämätön mielipide oli, että kyse ei ollut muusta kuin siitä että vahtimestari sulki piruuttaan lämpimän veden tulon Honbun treenien jälkeen. Oli miten oli, niin viime vuosituhannen lopussa tehty Norssin remontti poisti lopulta tämän kiistelynaiheen baaripöydän ääreltä, sillä kaikkien yllätykseksi suihkuista tuli erään lukuvuoden alusta alkaen tasaisen lämmintä vettä normaalilla paineella. Tämä tapahtuma oli oiva lisä silloiseen pullamössösukupolvi-keskusteluun.

Mainittakoon vielä, että tyttöjen puolella tuli tiettävästi aina lämmintä vettä. Voidaan sanoa, että tyttöjen suihkuosastolla on joskus ollut jopa liiankin mukavaa. Muutaman kerran kävi nimittäin niin, että karatekattaret uppoutuivat perjantai-illan lähtövalmisteluihin niin syvästi, että poistuivat Norssista vasta parisenkymmentä minuuttia ovien sulkemisajan jälkeen. Vahtimestarit eivät tietenkään ole pitäneet näistä maksuttomista ylitöistä, mutta asia saatiin paikattua lisäämällä vaksien pukinkontteihin lasikantisia laulukirjoja.

Myöhästyneellä lähdöllä on ollut muitakin seuraamuksia, sillä Norssin entinen pitkäaikainen vahtimestari lukitsi ulko-ovien lisäksi myös portit kahdeksalta. Autollisille tämä tuotti jonkin verran vaivaa, mutta toisaalta siitä sai hyvän syyn lähteä treenikaljoille, jopa pitemmän kaavan kautta.

Treenikaljat puolestaan ovat instituutio, joka on kuulunut kiinteänä osana Honbun harjoituksiin seuran historian aamuhämäristä saakka. Ne ovat olleet tärkeässä roolissa alkeiskurssilaisten ja Honbun vanhojen jäärien tutustumisessa, sillä vaikka kurssin ja ylempien vöiden harjoitukset ovat olleet eri saleissa, on perjantaitreenien jälkeen löytynyt nopeasti yhteinen sävel ja suunta.

Oluet hörpättiin alkujaan Budapestissä Roballa. Vuosikausia honbulaiset ihmettelivät suurta miestiheyttä Budapestin asiakaskunnassa, kunnes heille alkoi vaihe vaiheelta kirkastua, että Buda toimi Helsingin ensimmäisen homokapakan Gay Gambrinin pohjien ottopaikkana. Budapestistä siirryttiin halvan oluen houkuttelemina jo edesmenneeseen Nashvilleen, ja sitä kautta lopulta William K:hon Annankadulle. Treenikaljoilla on parannettu ensin karatemaailma ja sitten muu maailma, perjantai toisensa jälkeen.

Legendoja vöistä

Sinänsä hämmästyttävää on, että vaikka ohjattu karatetoiminta alkoi yliopistolla v. 1972 ja Honbu perustettiin 31.12.1979, seurassa on suoritettu ensimmäiset wadoryu-tyylisuunnan mustat vyöt vasta 90-luvun puolivälissä (?!). Benkku tosin suoritti oman daninsa 80-luvulla ollessaan jo Honbussa, mutta hän edusti vyökokeessa Porvoon Toraa ja shotokan-tyyliä.

Pauliina Pulkkinen ja Ilkka Sariola olivat ensimmäiset honbulaiset mustat vyöt. He saivat 1. daninsa samassa vyökokeessa v. -95. Tahti kuitenkin kiihtyi sen jälkeen kun pää saatiin viimein avattua, sillä viimeisen vuosikymmenen aikana Honbussa on suoritettu 11 mustaa vyötä. Muita mustavöisiä honbulaisia ovat Jyrki Innanen, Kimmo Alvi, Eija Kärkäs, Ari Heiska, Ilkka Tikkanen, Else Turunen, Antti Summala, Mika Myllyaho ja Samu Kontinen. Lisäksi tähän joukkoon tulisi laskea mukaan myös Jussi Korpela, jonka taitotaso yltää vähintään kaikkien edellä mainittujen henkilöiden tasolle, mutta joka ei valitettavien sattumusten vuoksi ole vaihtanut ruskeaa vyötään mustaan. Vielä.

Mustien vöiden myötä Honbun harjoituksiin vakiintui perinne, jossa tuore dani joutuu ns. kunniakujaan ensimmäisissä harjoituksissaan mustalla vyöllä. Kunniakujassa muut harjoittelijat muodostavat kaksi riviä naamat vastakkain ja taittelevat vyönsä sopivan mittaiseksi, jonka jälkeen tuore musta vyö juoksee kujan lävitse muiden paukutellessa häntä vöillään takapuoleen. Kontrolloidusti, tietenkin. Yleensä kyseinen mustavöinen joutuu näissä harjoituksissa suorittamaan myös muita kummallisia, mutta sisällöltään vaihtelevia tehtäviä.

Mustien vöiden myötä Honbussa kiertää kaksi ruskeaa perinnevyötä. Ensimmäisen lahjoitti kiertoon Ilkka Sariola ehdolla, että kun vyön haltija saa mustan vyön, on hänen myytävä perinnevyö lupaavimmalle kokelaalle, joka seuraavaksi suorittaa ruskean vyön. Hinnaksi on määrätty yksi tuoppi. Ilkan jälkeen vyö on ollut itselläni ja Eija Kärkkäällä, ja odottaa nyt eteenpäin luovutusta Harri Moilasen käytössä.

Toisen perinnevyön lahjoitti kiertoon Pauliina Pulkkinen, joka sai ruskean vyön hämärissä olosuhteissa Alex Muir -nimiseltä skotlantilaiselta palomieheltä Glasgow School of Art Karate Clubissa. Pauliina suoritti daninsa kahteen kertaan, ensin Skotlannissa ja sitten Suomessa. Jälkimmäisen graduoinnin jälkeen hän myi vyön Jani Grönbergille, joka päätti kuitenkin eräiden teknisten seikkojen vuoksi luopua kyseisestä vyöstä. Se päätyi Ilkka Tikkasen kaappiin, josta Ilkka otti sen käyttöönsä sen jälkeen, kun hänen oma vyönsä varastettiin automurron yhteydessä. Samassa murrossahan Ilkalta hävisi poliisiraportin mukaan myös mm. jättikokoinen – ja hinnakas – Maglite-taskulamppu, kuten niin monessa muussakin automurrossa Suomessa. Treenikassin ja lampun lisäksi häneltä vietiin ruskea popliinitakki ja punainen lippis.

Joka tapauksessa, Ilkan suoritettua mustan vyön siirtyi tämä perinnevyö Minna Männikölle. Tällä hetkellä vyö on hänen käytössään, odottaen 1. danin koetta ja sitä kautta ruskean vyön seuraavaa omistajaa. Mainittakoon vielä, että perinnevyön aikaisemmat omistajat Pauliina ja Ilkka ovat tätä nykyä jo jonkin aikaa olleet naimisissa. Lieneekö tämä vyön ansiota, vai syttyikö lempi jo Pauliinan mustan vyön kokeessa, jonka mawakaadon muistona vyökoeparilla Ilkalla on vieläkin rustottuma lonkkaluussa?

Lähteet

  1. Honbun treenikaljavaltuuskunta vuosina 92-03.
  2. Karateseura Honbun tyylisuunta vaihtuu 3.9.2009
  3. Kausi 2007-2008 Honbussa (vuosikokouksen 3.10.2007 materiaalit)

Jälkihuomautus

Pieni osa tämän jutun tarinoista oli täysin tuulesta temmattuja. Esim. viittauksilla Vakuutusyhtiö Pohjolaan ja Norssin rehtoriin ei ole mitään todellisuuspohjaa. Päinvastoin, yhteistyö Norssin kanssa on vuosien varrella sujunut erinomaisesti. Samoin Pohjola on hoitanut honbulaisten karatevakuutukset sujuvasti ja asiallisesti Karateliiton kautta. Otetaan vitsi vitsinä!

Ċ
a p,
6.11.2013 klo 8.33
Ċ
a p,
6.11.2013 klo 8.44
Ċ
a p,
6.11.2013 klo 8.32